Karvaisia, karvattomia ja sulkaisia kavereita
Safari alkoi aamuherätyksellä ja tapasimme meidän safarikuski Musan (kavereiden kesken Murikka tai Mauri). Päivän agendassa oli ajaa sarvikuonopaikan (Ziwa) kautta Murchison Falls -kansallispuistoon.
Sarvikuonoja maassa ei ole tällä hetkellä luonnossa. Ne salametsästettiin loppuun 80-luvun lopulla. Mutta 90-luvun lopussa kantaa alettiin elvyttämään ja 2000 alussa Ziwan alue perustettiin, sinne saatiin lahjoituksena muista maista sarvikuonoja. Nyt siellä on n. 40 sarvikuonoa ja mahdollisesti pian voidaan aloittaa palauttaminen puistoihin.
Sarvikuonojen jälkeen suuntasimme safarin päänäyttämölle: Murchison Fallsin kansallispuistoon. Se on n. 4000 neliökilometrin alue, jossa eläimet saavat vapaasti liikkua. Siellä meidän olisi tarkois ajella neljä safarireissua ja koittaa löytää erityisesti kissaeläimiä. Mukana matkassa on Sam joka on ammattijäljittäjä ja on liikkunut puistossa parinkymmenen vuoden ajan.
Puistoon mentäessä huomaa, että siellä on kyllä aika valtava määrä elukoita.
Sam osasi kertoa hyviä juttuja eläimistä. Esimerkiksi lehmäantiloopit ovat hänen kertomansa mukaan vähän aika hönttejä kavereita. Unohtavat hyvin nopeasti että lähtivät juoksemaan koska leijona jahtaa, ja nälissään sitten palaavat takaisin syömään / tulemaan syödyksi.
Sam oli myös sangen tehokas kissapetojen kanssa ja onnistui jo kakkosaamun safarilla löytämään leijonan ja leopardin. Erityisesti leopardi oli haastava, ensin näimme yhden puun päällä, mutta se katosi tiheukköön. Seuraava paljastui kun se roikotti häntäänsä puun oksalla (kuva alemmassa setissä).
Leijonia näimme lopulta vielä lisää. Ensin näimme illalla naarasleijonan vaanimassa saalista. Ja seuraavana aamuna iso urosleijona käveli alueen läpi ja saimme seurattua sen etenemistä.
Kuvia tuli aika paljon, laitan vielä muutamia satunnaisia tänne perään.
Aivan viimeisenä iltana kävimme vielä veneretkellä Niilillä. Siellä näkyi paljon hippoja ja muutama uusi lintu.
Kaikenkaikkiaan oikein hyvä safari. Puisto oli hieno ja siellä oli hyvin eläimiä. Erityisesti järjestelyt olivat toimivia, Musa oli hyvä kuski ja Sam löysi kaiken mitä keksimme toivoa. Lisäksi Musan kanssa syödessä lörpöttelimme kaikenlaista Ugandan kulttuurista. Opimme mm. mitä Ugandassa annetaan lahjaksi tulevan puolison vanhemmille (oleellinen osa oli 10000 reiällistä shillinkiä). Ja että täällä ihmisillä on oma heimoeläin, Musalla se oli sivettikissa. Kaikki keillä on sama eläin ovat sisaruksia ja veljeksiä ja eivät mene keskenään naimisiin, tai syö sitä tunnuseläintään. Se periytyy isältä jälkeläisille. Lisäksi harkitsee käyvänsä Ukon ja Niinan saunassa, mutta pitää sitä vähän rikkaiden hömpötyksenä.
